Kolme perheenisää kokeilee raskaana olemista kuukauden

Viihdeuutiset · Annika Kela

Brittiläiset perheenisät ovat päättäneet ottaa osaa erikoiseen haasteeseen ja testata miltä tuntuu olla viimeisillään raskaana. Kuukauden ajan isät pukevat ylleen noin 15 kiloa painavan tekoraskausvatsan ja -rinnat.

Jason Bramley, Steve Hanson ja Jonny Biggins testaavat miltä yhdeksännellä kuulla raskaana oleminen tuntuu. Vaikka miehet kokevat raskauden vain ulkoisesti, on sekin osoittautunut miehille rankaksi haasteeksi. Miehet ovat kirjoittaneet blogia kokeilustaan 3pregnantdads.com -nettisivuilleen ja julkaisseet päivittäin lyhyitä nettivideoita Youtube-kanavalleen Three Pregnant Dads.

Vaikka miesten kokeilu on vasta aluillaan, ovat he kokeneet jo monenlaisia ongelmia raskaana olemiseen liittyen. Miehet ovat muun muassa kertoneet, että heidän täytyy käydä tavallista useammin pissalla ja että heidän alaselkäänsä särkee. Myös nukkumisen kanssa on ollut ongelmia.

Perheenisät ovat ryhtyneet tempaukseen kunnioittaakseen lastensa äitejä ja he aikovat saada kokeilustaan yhteenvedon valmiiksi ennen tulevaa äitienpäivää. Kolmikon kokemuksia voi seurata netissä muun muassa Youtuben kautta. Vaikka miesten raskaana oleminen ei vedä vertoja sille, mitä odottavat äidit joutuvat kokemaan, on huvittavaa nähdä kuinka vaikeaa miehillä on selviytyä suuren raskausvatsan ja rintojen kanssa.