Nainen laihdutti 363 kiloa – painoi ennen 450 kiloa!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mayra Rosales on painanut noin 450 kiloa, ja hän on lukeutunut maailman lihavimpien ihmisten joukkoon. Rosales oli painonsa vuoksi kuin vanki omassa kodissaan eikä hän pystynyt liikkumaan sieltä minnekään. Nyt hän on muuttanut täysin elämänsä suunnan ja saanut sen takaisin pudottamalla painoaan yli kolmen aikuisen miehen painon verran.

34-vuotias Mayra Rosales oli kuolemansairas ylipainonsa vuoksi. Hän päätti haluavansa elää ja muutti Houstoniin täysipäiväiseen hoitolaan. Rosalesilta leikattiin kasvaimia ja ylimääräistä ihoa pois, hän aloitti vähähiilihydraattisen dieetin ja liikkui lääkärin tarkkaillessa Rosalesia. Rosales pudotti sairaalavuoteessaan jo ensimmäisen kymmenen päivän aikana yli 45 kiloa.

Rosales sai pudotettua painoaan huikeat 363 kiloa ja on nyt terve. Hänellä ei ole enää ongelmia kolesterolin tai korkean verenpaineen kanssa ja hän on saanut parannettua diabeteksensa ruokavalion ja painon pudottamisen avulla pois. Rosales kertoo, että hänestä tuntuu kuin hän olisi saanut elämänsä takaisin, mikä pitääkin todella hyvin paikkansa. Hänellä on oma Facebook-sivusto, jossa lähes 26.000 fania seuraa hänen elämäntapamuutostaan ja kannustaa naista eteenpäin.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat