Kauhunhetkiä laivalla – purjevene törmäsi kylkeen kovassa tuulessa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Australiassa Sydneyn kupeessa seilannut purjevene oli joutunut keskelle myrskyä. Kovassa tuulessa ja merenkäynnissä kapteeni oli menettänyt veneensä hallinnan. Voimakkaat tuulenpuuskat olivat saaneet veneen pois kurssiltaan ja pian veneilijät huomasivat olevansa vaarallisella reitillä.

Purjevene oli ajautumassa kohti lauttaliikenteen väylää. Purjehtijat olivat tarttuneet airoihin ja yrittäneet epätoivoisesti soutaa venettä vastakkaiseen suuntaan. Tuulet olivat kuitenkin liian voimakkaat, eikä miesvoima enää estänyt venettä ajautumasta väärään suuntaan.

Reitillä liikennöivä lautta osui paikalle juuri samaan aikaan, kun purjeveneen hallinta oli menetetty. Lauttamatkustaja on kuvannut vaarallisen tilanteen videolle. Lautan kyydissä olleet seurasivat avuttomina vierestä, kun purjevene lipui heitä kohti. Vaikka purjevene lopulta osui lauttaan, oli vauhti onneksi ehtinyt hidastua. Daily Mail -lehden mukaan kukaan ei loukkaantunut rytäkässä, vaikka ihmiset olivatkin silminnähden järkyttyneitä.

Uusimmat