Poliisikoiravanhus näyttävästi viimeiselle matkalleen – koskettava seremonia

Viihdeuutiset · Annika Kela

Poliisikoira Sultan oli omistanut koko elämänsä poliisivoimissa palvelemiseen. Koulutettu ja älykäs hännänheiluttaja oli uskollinen työkavereilleen loppuun asti. Varttuneen iän tuomien vaivojen myötä eläinlääkäri ehdotti, että koiran olisi aika siirtyä verheämmille niityille.

Tieto koiravanhuksen hyvästelemisestä kosketti koko poliisiyksikköä Yarmouthissa. Niinpä poliisit päättivät järjestää Sultanille jäähyväisseremonian, jossa jokainen kävisi tervehtimässä reipasta kollegaa viimeistä kertaa.

Koiran hyvästelemiseksi järjestetyn tilaisuuden seuraaminen on liikuttavaa katsottavaa. Eräälle poliisille Sultanin hyvästely otti koville. Shane Stephenson oli antanut Sultanille kodin sen eläkepäiviksi ja koira oli yksi hänen perheensä jäsenistä.

Portland Press Herald -lehden haastattelussa, mies kertoi, että koiran hyvästeleminen tulee särkemään hänen sydämensä. Koira oli palvellut poliiseja kunniakkaasti ja karvakuono oli ansainnut kauniin ja koskettavan seremonian, joka osoitti, että Sultan oli poliisien tärkeistä työtovereista.