Kohumekko myytävänä – väreissä nyt valkoinen ja kulta!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailmanlaajuisesti uutisoitu #DressGate saa jatkoa, mikä luultavasti jakaa ihmiset kahtia vihastuttamalla tai ihastuttamalla. Nyt kuuluisan mekon voi ostaa omakseen väreissä, jotka suurin osa mekossa onnistui näkemään.

dressgate06032015

Paljon kohutun #DressGate-mekon pystyy nyt ostamaan eBaysta. Mekkoa on tehty kultavalkoisena yksi kappale, joka on tällä hetkellä huutokaupattavana. Korkein tarjoaja saa ostaa siis upean vaatekappaleen itselleen ja omistaa myös pienen palan sosiaalisen median historiaa. Mekon hinta on tällä hetkellä 745 euroa 40 ihmisen annettua siitä tarjouksensa. Tarjouksen antamiseen on vielä yhdeksän päivää aikaa ja minimikorotus on 10 puntaa, mikä on noin 13,8 euroa.

#Dressgate sai alkunsa, kun Swiked-nimimerkillä kirjoitteleva Tumblr-käyttäjä julkaisi blogissaan kuvan mekosta, jonka ihmiset näkivät eri väreissä. Osa näki mekoissa sinistä ja mustaa, osa valkoista ja kultaa ja osa joitain sävyjä näiden väliltä. Lopulta mekkoa myyvän liikkeen omistaja paljasti, että mekko on todellisuudessa väreiltään sininen ja musta.

Uusimmat