Ärsyttääkö meteli tai kaverin mässytys? Saatat olla nero!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uuden tutkimuksen mukaan se, että ei pysty keskittymään metelissä saattaa olla merkki neroudesta. Jos ylimääräiset äänet tai vierustoverin kovaääninen syöminen kiristää hermonystyröitä löytyy ihmiseltä jotain yhteistä esimerkiksi Charles Darwinin, Anton Chekhovin ja Franz Kafkan kaltaisten nerojen kanssa.

Northwesternin yliopistolla psykologiaa opiskeleva Darya Zabelina tutki 100 ihmistä, joiden piti keksiä mahdollisimman monta erilaista ratkaisua tiettyihin pulmiin. Testin avulla tutkittiin ongelmanratkaisukykyä ja luovuutta sekä sitä, miten paljon ulkopuolelta tulevat äänet ja ympäristö heihin vaikuttavat. Luovuudella ja herkkäkuuloisuudella oli selvä yhteys.

Zabelina sai Daily Mail -lehden mukaan selville, että sellaiset ihmiset, jotka eivät pysty sulkemaan ulkopuolisia ääniä pois olivat luovempia. Tämä saattaa johtua siitä, että luovalla hetkellä he pystyvät ottamaan kaikki ulkopuoliset ärsykkeet hyötykäyttöön ja ajattelemaan monenlaisia asioita samanaikaisesti. Huono puoli tässä on se, että äänien kuuleminen ja rekisteröiminen hankaloittaa tilannetta silloin jos henkilö yrittää keskittyä johonkin yhteen asiaan.

Jos siis työkaverin kovaääninen maiskuttelu häiritsee tärkeän sopimuksen läpilukemista, se todennäköisesti häiritsee sitä oikeasti ja vie ajatuksesi muualle. Herkästi ulkopuolisia ääniä havainnoiville ihmisille korvatulpat ovatkin todella suositeltavia.