Musiikkimaailma järkyttyi Blurred Lines -miljoonakorvauksista – vaikuttaa jokaiseen artistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikkimaailmassa on tyrmistytty Yhdysvalloissa annetusta oikeudenkäynnin tuomiosta, jossa Robin Thicke ja Pharrell Williams tuomittiin maksamaan Marvin Gayen perikunnalle yli seitsemän miljoonaa dollaria biisivarkaudesta. Oikeudenkäynnin tulos on monien asiantuntijoiden mukaan täysin väärä.





Kuuntele molemmat kappaleet tältä videolta.

Kyse oli Blurred Lines -jättihitistä, joka myös tekijöidensä mukaan oli kunnianosoitus Marvin Gayen musiikille ja groovelle. Kappaleessa lainattiin avoimesti Gayen vuonna 1977 julkaiseman Got To Give It Up -hitin tunnelmaa ja groovea. Siinä ei kuitenkaan suoraan kopioitu yhtään soitinta tai melodiakulkua, mitä on yleensä pidetty biisivarkauden, eli plagiaatin, tunnusmerkkinä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun biisin tunnelman samankaltaisuus on katsottu biisivarkaudeksi.

Kyseessä on huomattava muutos aikaisempaan linjaan, sillä lukemattomat saman genren hitit kuulostavat perinteisesti melko samalta tehdessään juuri kyseiselle genrelle tunnusomaisia kappaleita. Mikäli tätä tuomiota pidetään jatkossa oikeuskäytäntönä, tulee se vaikuttamaan jokaiseen musiikintekijään Yhdysvalloissa.

Marvin Gayen perikunta nosti kanteen Robin Thickea ja Pharrell Williamsia vastaan vasta sitten, kun kriitikot ja fanit alkoivat osoittaa mielenkiintoa Got to Give it Up -kappaletta kohtaan sen samanlaisen grooven ansiosta. Vuonna 2013 muun muassa Rolling Stone -lehden kriitikko kirjoitti kappaleiden ja erityisesti bassokuvioiden samankaltaisuudesta sekä lehmänkelloista.

Todellisuudessa näiden kahden kappaleen välillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin niiden samankaltainen tunnelma, groove ja soitinvalinnat. Jokainen soitin ja melodiakulku eroavat toisistaan selvästi kappaleiden välillä. Tuomio on siten syystäkin kyseenalaistettu jyrkästi, sillä se laajentaa plagiaatin määritelmää lähes rajattomasti.

– Minusta sitä ei ole varastettu Marvin Gayelta. Minusta groove on hyvin samankaltainen, mutta täytyy muistaa, että he ovat Marvin Gayen suuria faneja. Kappaleet eivät ole lainkaan samanlaisia. Gayen perikunnan tulisi myös kuulla tämä, Stevie Wonder kommentoi tuomiota.





Supertähti Stevie Wonder tyrmää plagiaattituomion.

Yksi musiikkihistorian lainatuimmista sampleista on James Brownin maaliskuussa 1970 julkaisemasta Funky Drummer -kappaleesta peräisin oleva samanniminen rumpukomppi. Sitä on käytetty vuosien varrella yli sadassa kappaleessa. Tästä kaikille tutusta lainauksesta ei ole kuitenkaan nostettu oikeusjuttuja.

Rumpukompin alunperin soittanut Clyde Stubblefield ryhtyi vuonna 2011 ansaitsemaan maailmankuululla keksinnöllään. Hän teki Copywright Criminals -dokumenttielokuvasta uuden Funky Drummer Edition -version yhdessä Benjamin Franzenin ja Kembrew McLeodin kanssa. Mukana oli myös valmiita sampleja käytettäväksi uusissa kappaleissa 15 prosentin lisenssimaksua vastaan.