Koira livahti matkalaukkuun – löytyi vasta lentokentän turvatarkastuksessa

Matkailu · Annika Kela

Nuori nainen oli varannut lennon New Yorkista Los Angelesiin. Kun matkan ajankohta alkoi lähestyä, avasi neitokainen matkalaukkunsa ja ryhtyi pakkaamaan. Vierestä seurannut chihuahua ei ollut mielissään omistajansa suunnittelemasta reissusta.

Juuri ennen lentokentälle lähtöä koira oli livahtanut omistajansa matkalaukkuun. Lähtöselvityksessä neitokainen luovutti matkalaukun kuljetettavaksi koneen ruumaan. Laukkuhihnalla matkatavara läpivalaistiin ja turvatarkastajat huomasivat sen antaneen ilmoituksen epäilyttävästä sisällöstä.

Kun turvatarkastajat avasivat laukun löytyi sielä pieni chihuahua. Metro-lehden mukaan naiselle ilmoitettiin koiran löytymisestä viipyilemättä. Kuten arvata saattaa, oli nainen tapauksesta hämillään ja kauhistunut.

Neitokainen soitti puolisolleen, joka tuli noutamaan koiran. Turvatarkastajat ovat jakaneet kuvan koirasta Twitterissään ja muistuttaneet lentomatkustajia tarkistamaan laukkunsa aina kahdesti, ennen kentälle saapumista.

Uusimmat