Vuoden näyttävin käytännön pila – Duudsonien kaveri iski kaverinsa taloon

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hulvattomista pilailuvideoista ja muista tempauksista tunnettu amerikkalainen Roman Atwood vieraili taannoin myös Suomessa kuvaamassa uusia tempauksiaan. Kerroimme aiemmin, miten hän oli kidnappaavinaan Helsingissä naisia auton takakonttiin, mihin poliisit puuttuivat heti. Nyt Atwood on käynyt ystävänsä talon kimppuun.

Koomikkona ja America’s Got Talent -televisio-ohjelman juontajana tunnettu Howie Mandel joutui Roman Atwoodin keksimän pilan kohteeksi. Mandel oli lähtenyt käymään New Yorkissa, mikä tarkoitti sitä, että hänen kotitalonsa oli tyhjillään. Mandelin epäonneksi Atwood tiesi Mandelin matkasuunnitelmista ja otti tilaisuudesta kaiken hyödyn irti.

Mandelin huikean Los Angelesin kartanon ollessa lähes tyhjillään Atwood päätti vuorata sen talouspaperilla. Hän kutsui muutaman ystävänsä talkoisiin ja kuvasi videolle, kun talo alkoi pikkuhiljaa muuttamaan värinsä beigestä valkoiseksi. Taloa vahtiva Howien vaimo oli kotona, mutta hänkin oli mukana pilassa.

Mandelin saapuessa kotiin hän oli raivoissaan. Mies ihmetteli, miksi talosta otetaan kuvia ja miksi hänen läheisensä pitää sitä hauskana, että joku on murtautunut heidän pihapiiriinsä ja turmellut talon edustan. Lopuksi Mandel leppyi ja osasi nauraa näkemälleen, kun hänelle paljastui, että kaiken takana olikin ammattikeppostelija Roman Atwood.

Uusimmat