Tutkimus: Suklaa tekee onnelliseksi ja lisää tuottavuutta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suklaan syöminen mielletään yleensä hemmotteluun, suruun, lohduttamiseen ja juhlaan. Nyt on todistettu, että suklaan syöminen tekee ihmiset oikeasti myös onnelliseksi. Onnellisuus puolestaan lisää ihmisten tuotteliaisuutta, ja näin ollen suklaan napostelu tauolla kahvin kanssa ei välttämättä olekaan kovin huono asia ainakaan työnantajan näkökulmasta.

Quartz-sivusto kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan onnellisuus nostaa ihmisten tuottavuutta jopa 10 – 12 prosenttia. Tutkimukseen osallistui 700 ihmistä, joille näytettiin stand-up komiikkaa ja annettiin suklaata. Tämän jälkeen heidän paineensietokykyään testattiin erilaisten tehtävien avulla.

Suklaan syöminen ja komiikan katsominen oli saanut ihmiset hyvälle tuulelle ja nostanut heidän onnellisuuttaan. Hyvällä mielellä tehty painetesti nosti työntekijöiden tuloksia parempaan suuntaan 10 – 12 prosenttia. Työntekijöiden onnellisuudesta kannattaa siis pitää huolta satunnaisten herkkujen ja välillä kevyen viihdykkeen muodossa.

Uusimmat