1990-luvun suurimpiin tähtiin lukeutuneet Vanilla Ice ja Pharao viimeistelevät We Love The 90’s -festivalin kattauksen ensi kesänä. Helsingin Suvilahdessa 28.–29. elokuuta järjestettävän festivaalin musiikkiohjelma on nyt valmis viimeisten lisäysten myötä.
Floridalaislähtöinen rap-artisti, näyttelijä ja televisiojuontaja Vanilla Ice muistetaan parhaiten hitistään Ice Ice Baby, joka nousi ensimmäisenä hiphop-singlenä Billboard-listan kärkeen vuonna 1990. Saksasta saapuva Pharao puolestaan nousi tietoisuuteen vuonna 1994 kappaleillaan There Is A Star ja I Show You Secrets.
Festivaalin lipunmyynti käynnistyy huomenna tiistaina 17. maaliskuuta kello 9.00. Stara on tuttuun tapaan vahvasti mukaan We Love The 90’s -tapahtumassa, ja festivaaalin kattavin lippu on monien muiden festivaaalien tapaan STARA VIP. Viime vuonna STARA VIP -liput myytiin loppuun ennakkoon. Tänä vuonna kahden päivän STARA VIP on myynnissä 31. maaliskuuta saakka early bird -hintaan 129 euroa. Sen jälkeen kahden päivän hinta on 149 euroa.
Festivaalin esiintyjät ovat Vanilla Ice (USA), Pharao (GER), E-Type (SWE), 2 Unlimited live (BEL), East 17 (UK), Natalie Imbruglia (AUS), Coolio (USA), Alphaville (GER), Jenny Berggren from Ace of Base (SWE), Snap!/Turbo B. (GER), Reel 2 Real (USA), U96 live (GER), Alexia (ITA), Solid Base (SWE/NOR), Masterboy (GER), La Bouche (GER/USA), Princessa (ESP), Daze (DK), Dr. Alban (SWE), 2 Brothers on the 4th floor (NED), Mr. President (GER), Pandora (SWE), Waldo’s People, 2. Maanantai, Taikapeili, CatCat, Movetron, Hausmylly, Mira, DJ Matti Airaksinen sekä Ressu ja Jussi.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Pharao, Vanilla Ice tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.