Mersukuskin parkkitörttöily videolle – naapuriauto sai siipeensä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Tarkkasilmäinen mies oli huomannut, että hänen omistamalleen parkkipaikalle oli ilmestynyt auto. Mies päätti mennä kysymään kuljettajalta, miksi hän oli parkkeerannut autonsa hänen paikalleen. Varmuuden vuoksi mies aikoi kuvata kohtaamisen videolle.

Kun paikan omistaja näki, miten autonkuljettaja oli pysäköinyt autonsa, hän ei kyennyt hillitsemään nauruaan. Miehen tuohtunut ja vihainen reaktio muuttui silmän räpäyksessä, kun hän huomasi autosta nousseen kuljettajan huolestuneen ilmeen.

Mikäli autonkuljettaja olisi ollut mies, ei kuski olisi todennäköisesti saanut minkäänlaista myötätuntoa tökeröä parkkeeraamistaan kohtaan. Nainen ei selvästikään tiennyt naarmuttaneensa viereistä autoa ja hän vaikutti olevan tapauksesta hämillään.

Huvittava parkkeerausepisodi on julkaistu netissä. Mies kertoi videon kuvauksessa, että vaikka nainen oli toiminut käsittämättömän röyhkeällä tavalla, tarjoutui mies auttamaan häntä. Auto saatiin oikaistua ja nainen vakuutti, että hän on yhteydessä naarmutetun auton omistajaan.