Maailman coolein kolmevuotias tyttö? Asenne kohdallaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset tuntevat musiikin jo ihan vauvoista asti ja usein nauttivat rytmistä. He eivät pelkää antaa itseään musiikin vietäväksi ja ovat todella hellyttäviä eläytyessään kappaleiden tahtiin. Nyt YouTubeen on ladattu video pienestä Bostyn-tytöstä, jolle varsinkin musiikin bassoraita on erityisen tärkeä.

YouTubessa on julkaistu video Bostynista, joka nauttii LL Cool J -nimisen artistin Going Back to Cali -kappaleesta. Kappale on julkaistu noin 27 vuotta sitten, eli 24 vuotta ennen kuin Bostyn oli edes syntynyt, mutta se ei tyttöä näytä haittaavan. Hän laulaa lyriikoita mukana ja kysyy äidiltäänkin, että kai myös hän kuulee basson.

Bostyn Olivia Smithistä on tulossa todellinen internetsensaatio upeiden tanssiliikkeiden ja hauskojen letkautustensa vuoksi. Kolmevuotiaalle Bostynille on tehty jo omat Facebook-sivut, jonne on ladattu paljon hauskoja pieniä videopätkiä. Bostynilla on hulvaton tapa puhua kuin hän olisi paljonkin ikäistään vanhempi ja hänen asenteensa on vailla vertaa.