R.I.P. Internet Explorer – Microsoft hautaa ikonisen selaimen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internetin suosituimpien selainten joukkoon aikoinaan kuulunut, mutta sittemmin pahasti kilpailijoiden jalkoihin jäänyt Internet Explorer lopetetaan. Viime aikoina selainta on käyttänyt suomalaisista enää vain murto-osa, joten lopetuspäätös ei tullut yllätyksenä.

Urbandictionary.com
Urbandictionary.com

Internet Explorerin jo vuonna 1995 julkaissut Microsoft on nyt vahvistanut monien odotukset ikonisen selaimen lopettamisesta. Microsoftin uusi selain tulee olemaan toisen niminen. Tällä hetkellä uuden selaimen työnimenä on Project Spartan, The Verge uutisoi.

Internet Explorer on vuosien varrella muodostunut synonyymiksi hidastelulle vaikeakäyttöisyydelle, eikä Microsoft ole päässyt yrityksistä huolimatta tästä imagosta irti. Esimerkiksi tässä kuussa Staraan tehdyistä käynneistä vain noin kuusi prosenttia on tehty Internet Explorerilla. Ykköspaikkaa pitää hallussaan ylivoimaisesti Googlen Chrome, kun toisena on Applen Safari ja kolmantena Firefox.