NASA julkaisi ohjeen huomiselle – näin näet auringonpimennyksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huomenna perjantaina taivaalla nähdään auringonpimennys, eli luonnonilmiö, jossa Kuu pimentää hetkellisesti Auringon ohikulkumatkallaan. Perjantaina kello 11.00 aikaan Maa, Kuu ja Aurinko ovat hetken samalla suoralla. Kuu liikkuu Auringon ja Maan väliin luoden suuren varjon Maahan.

NASA
NASA

Yhdysvaltain avaruushallinto NASA on nyt julkaissut näppärän gif-animaation auringonpimennystä odottavien avuksi. Animaatiolta ilmenee, milloin pimennyksen pitäisi näkyä parhaiten esimerkiksi Suomessa – olettaen että sää on perjantaina muuten selkeä.

Tutkijat muistuttivat aikaisemmin tällä viikolla siitä, ettei auringonpimennystä kannata tarkastella paljain silmin. Erityisesti selfie-kuvien ottajien kannattaa muistaa tämä seikka.