Brittinaisella on kettu lemmikkinä: ”Käyttäytyy kuin koira”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Britannian Stafforfshiressa asuvan Emma D’Sylvan voi tavata ulkoiluttamassa lemmikkiään valjaissa kaupungin puistoissa. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, ettei narun päässä ole suinkaan koira, vaan kettu.

Emma D’Sylva ja hänen puolisonsa Steve Johnson pelastivat seitsemän kuukautta sitten kuuron ketunpennun paikalliselta perheeltä, joka ei voinut enää huolehtia siitä. Vaikka Todd-niminen kettu ei ollut syntynyt vapaudessa, se oli alkuun melko villi tapaus. Eläin kuitenkin rauhoittui ajan myötä, ja Emman mukaan se on jo kiintynyt omistajiinsa.

– Todd on erittäin leikkisä kanssani. Se juoksee luokseni häntä heiluen kun ruokin sitä, ja se kieriskelee maassa jotta sen vatsaa rapsutettaisiin, Emma D’Sylva kertoo Daily Mail -lehdelle.

Todd nukkuu koirankopissa ja sillä on myös oma aidattu piha-alue Emman kotona. Omistajat käyttävät kettua kuitenkin myös lenkeillä valjaissa koiran tapaan. Se myös leikkii mielellään pariskunnan koirien kanssa.

– Se käyttäytyy kuin koira, mutta on vähän hyperaktiivisempi. Todd tulee toimeen kahden koirani kanssa, ja haluaisi leikkiä niiden kanssa kaiken aikaa, Emma paljastaa.

Eläinsuojelujärjestö RSPCA:n mukaan Iso-Birtanniassa ei ole lakia, joka kieltäisi villieläinten pitämisen lemmikkinä. Ainoita vaatimuksia ovat, että eläimiä kohdellaan hyvin ja omistajat noudattavat eläinten hyvinvointiin liittyvää lakia vuodelta 2006.