Pikkupoika tapasi sankarinsa roskakuskit – liikuttava reaktio

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset alkavat monesti pienenä ihailemaan erilaisia ammatinharjoittajia. Joku voi ihailla isoja tulipaloja sammuttavia palomiehiä, toiset roistoja kiinniottavia poliiseja ja joillekin sankareiksi sopivat ihan tavallisetkin ihmiset kuten oma äiti ja isä.

Nyt sosiaalisen median on valloittanut pieni poika, joka ihailee roskakuskeja. Quincy-niminen poika ihailee myös palomiehiä ja omistaa muun muassa paloauton kuvalla varustetun takin ja kypärän, mutta eräät sankarit ovat ylitse muiden. Quincy ihailee kaikkein eniten omalla kadullaan työskenteleviä roskakuskeja. Pojan isä Ollie Kroner on julkaissut Facebook-sivuillaan kuvan pojastaan, kun hän pääsi tapaamaan sankarinsa.

Isä kertoo Quincyn odottaneen koko viikon roskakuskeja saapuvaksi. Pojalla oli oma roska-auto, eikä hän olisi malttanut odottaa, että hän pääsee näyttämään sitä roskakuskeille. Kun pojan sankarit viimein saapuivat pihaan, koko tilanne olikin pienelle Quincylle liikaa. Hän oli niin innoissaan ja onnellinen päästessään miesten kanssa samaan kuvaan oman roska-autonsa kera, että hän alkoi itkemään.

Uusimmat