Leopardinpentu kylvyssä – ihastuttava tilanne videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kymmenen päivän ikäinen leopardi oli ihmeissään joutuessaan lämpimän vesihanan alle Tampassa, Floridassa. Eläinpuiston hoitajat olivat kuvanneet suloisen leopardin kylpyhetken videolle. Lowry Park Zoo -eläinpuiston työntekijät olivat päättäneet kylvettää pennun ja antaa sille ruokaa.

Video osoittaa, että pentu oli saamastaan kylvystä hämillään. Daily Mail -lehden mukaan hoitajat eivät ole vielä nimenneet uutta puuleoparditulokasta. Pienen kissapedon maailma on mullistunut parin päivän aikana, sillä se on alkanut availla silmiään.

Kiehtova ympäristö on saanut uteliaan pennun tekemään tutkimusmatkoja. Vaikuttaisi siltä, että kylpyhetki oli pienokaisen ensimmäinen, sillä se oli oudosta tilanteesta hämillään. Hämmennyksestä huolimatta ruoka näytti maistuvan pienelle pennulle erinomaisesti.

Uusimmat