Orvot orangit tapasivat lajitovereitaan ensikerran

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kaksi pientä orankia olivat kokeneet kovia elämässään. Poikaset oli erotettu niiden emoista ja otettu luvattomiksi lemmikeiksi. Pienokaisten onneksi eläintensuojeluviranomaiset pääsivät niiden jäljille ja ne pelastettiin eläinten kaappaajilta.

Pienten orankien kohtalo oli huolestuttava, sillä kaltoinkohdeltujen ja huonosti ravittujen orankien selviytymisestä ei ollut varmuutta. Huolenpidon seurauksena kumpikin lopulta selvisi koettelemuksesta hengissä. Sen jälkeen, kun poikaset oli erotettu niiden laumasta, ne eivät olleet nähneet lajitoveriaan.

Eläintensuojeluviranomaiset päättivät tutustuttaa kaksi pientä orankia toisilleen. Toinen orangeista oli saanut nimen Budi ja toinen oli Jemmi. Netissä on julkaistu hellyttävä video hetkestä, kun pienokaiset kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa.

Orangit tutkailivat toisiaan varovaisesti ja hetkellisesti näytti siltä, kuin toinen pienokaisista olisi hymyillyt. Daily Mail -lehden mukaan orangit ovat tulleet hyvin toimeen ja viranomaiset pitävät huolen siitä, ettei niitä eroteta toisistaan. Hoitajat aikovat seurata pikkuorankien kehittymistä toivoen, että jonain päivänä ne voitaisiin päästää vapauteen.