Ohhoh, Ashton Kutcher ja Mila Kunis ovat naimisissa!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijätär Mila Kunis on myöntänyt James Corden Show -keskusteluohjelmassa, että hän on naimisissa lapsensa isän Ashton Kutcherin kanssa. Kaunotar oli saanut huhut liikkeelle esittäytymällä julkisesti vihkisormus sormessaan.

Tähtösten fanit ovat olleet yllättyneitä siitä, että he ovat onnistuneet pitämään häänsä salassa. Paparazzit yleensä seuraavat aktiivisesti pariskunnan liikkeitä ja monilla median edustajilla on kontakteja virastoihin, jotka käsittelevät naimalupia ja vihkitodistuksia.

Pari on onnistunut kaikessa hiljaisuudessa livahtamaan naimisiin kenenkään tietämättä siitä, lukuun ottamatta lähipiiriä. Daily Mirror -lehden mukaan Kunis esitteli keskusteluohjelmassa hänen vihkisormustaan. Pariskunnan naimisiinmenosta on huhuttu siitä asti, kun Mila alkoi odottaa parin yhteistä lasta.

Vuoden alussa Ashton jakoi netissä spekulaatioita vahvistavan kuvan, jossa luki: ”Hyvää uutta vuotta! Toivoo: Kutcherit”. Viimeistään silloin fanit arvelivat parin menneen naimisiin. Kunis on vihdoin myöntänyt virallisesti, että se piti paikkaansa ja he ovat nyt onnellinen aviopari.

Uusimmat