Pikaruokapakkauksiin vaaditaan varoituksia

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sosiaalisessa mediassa on noussut puheenaiheeksi Game Changer -ryhmän idea, jossa epäterveellisiä ruokia sisätäviin pakkauksiin painettaisiin jatkossa varoitus tekstinä tai kuvana. Terveyskiihkoilijat haluavat pikaruoka-aterioiden pakkauksiin samantyyliset kuvat, joita löytyy tällä hetkellä tupakka-askien kyljestä.

Terveyskiihkoilijoiden idea on saanut sekä kannatusta että vastustusta. Daily Mail -lehden mukaan Game Changer-ryhmä on aktiivisesti mukana terveyteen liittyvässä kampanjoinnissa ja sen jäsenet haluavat aggressiivisin keinoin valistaa ihmisiä terveyteen liittyvistä asioista.

Liikalihavuus on nykypäivänä harmittavan yleinen terveyshaitta ja ryhmä haluaa, että ruoka-annosten pakkauksessa kerrotaan varoittavin kuvin ja tekstein, mikäli ruoka sisältää suuren määrän rasvaa ja sokereita. Ryhmä on ottanut kampanjoinnin kohteeksi ruoka-annokset ja herkut, jotka lihottavat.

Ryhmän edustaja Aaron Schultz pitää ideaa nerokkaana. Miehen tiedetään kampanjoineen Australiassa ja Tasmaniassa terveysasioiden puolesta ja tällä hetkellä mies yrittää saada kyseisissä maissa kiellon voimaan, joka estäisi pikaruokaloita mainostamasta ruokiaan urheilutapahtumissa.

Miehen mielestä pikaruokia kulutetaan ja mainostetaan aivan liian paljon tapahtumissa ja sille on saatava loppu. Monen mielestä Game Changer -ryhmä on mennyt liian pitkälle kampanjoinnissaan, mutta jotkut pitävät hedän asiaansa tärkeänä. Jää nähtäväksi rantautuvatko nämä ideat vielä jonain päivänä myös EU-maihin.

Uusimmat