Joki värjäytyi yllättäen violetiksi – tehtaan laittomuudet paljastuivat

Viihdeuutiset · Annika Kela

Taiwanilaisen kaupungin asukkaat kokivat yllätyksen huomatessaan paikallisen joen vaihtaneen väriä yön aikana. Xipingin keskustan läpi virtaava joki oli yöllä värjäytynyt violetiksi. Asukkaat olivat näystään huolissaan, sillä joen vettä käytetään kaupungin vedenjakelussa.

Viranomaiset tutkivat asiaa ja selvisi, että joen yläjuoksulla oleva tehdas oli päästänyt jätevettä jokeen. Tehtaan laiton toiminta paljastui joen värjäytymisen myötä. Viranomaisille selvisi, että tehtaan työntekijät olivat laskeneet jätteet jokeen yön aikana siinä toivossa, etteivät he jäisi kiinni puuhistaan.

Tehdas on saanut joen saastuttamisesta sakot. Mirror-lehden mukaan tehtaan toiminta saattaa keskeytyä kokonaan, jos heidän laittomat toimet jatkuvat. Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko joen vesi ihmisille myrkyllistä. Joesta on otettu vesinäytteitä, joita tutkitaan parhaillaan. Asukkaita on pyydetty välttämään veden juomista, mikäli siinä esiintyy värimuutoksia.