Häämatka kuin sadusta – merileijona pyrki veneeseen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nuoripari oli äskettäin viettämässä häälomaansa Cabo San Lucasissa, Meksikossa. Aurinkoisena päivänä pariskunta oli osallistunut kalastusretkelle, jossa he tutustuivat lomakohteen ympäristöön ja nauttivat päivästä merellä kalastellen.

Päivän päätteeksi oli aika palata takaisin rantaan. Kesken matkanteon lomailijat havahtuivat siihen, että veneeseen pyrki ylimääräinen matkustaja. Suloinen merileijona oli noussut veneen reunaa vasten ja nautti kyydistä. Vierailijan yllätysvisiitti ilahdutti pariskuntaa ja he päättivät antaa merileijonalle kalaa syötäväksi.

Mirror-lehden mukaan merileijona on paikallisille tuttu kaveri ja kalastajat ovat antaneet sille nimeksi Pancho. Merileijona on oppinut vetoamaan turisteihin ja päivästä toiseen se ilmestyy ilahduttamaan veneilijöitä herkkujen toivossa. Hääparin kuvaaman videon perusteella Pancho on varsinainen merten hurmuri, joten ei ole ihme, että sillä on lomakohteessa paljon ihailijoita.