Mehiläiseksi puettu kissa katsoo televisiota – video leviää verkossa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Omistajat hassuttelevat välillä lemmikkiensä kustannuksella pukemalla niiden päälle erilaisia asuja ja päähineitä. Monesti koirat rimpuilevat asuista nopeastikin pois ja alkavat järsiä hampaillaan itseään irti vaatteista. Videolla näkyvä kissa ottaa kuitenkin melko rennosti omistajan asuvalinnasta huolimatta.

Kissan omistaja on pukenut lemmikkinsä ylle ampiaista muistuttavan asun. Kissa istuu ihmismäisesti takapuolensa päällä sängyllä ja katsoo televisiota. Uskomatonta, miten omistaja on saanut tällaisen tilanteen napattua videolle sillä näyttäisi aivan siltä kuin kissa olisi niin rennosti asun sisällä, että se olisi nukahtamaisillaan.

Toinen monesti nähty reaktio lemmikkien pukemiseen on se, että ne jähmettyvät ihan täysin. Yleensä silloin lemmikeistä saadaankin kuvattua hulvattomia pätkiä, koska ne näyttävät olevan niin rauhallisesti asusteissa vaikka totuus olisikin se, että ne olisivat kauhusta jäykkiä. Niin saattoi käydä tälläkin kertaa. Kissan olotilasta on kuitenkin vaikea saada selkoa, sillä vaikka se näyttääkin rennon uneliaalta sen häntä heiluu leikkisästi.