Busta Rhymes näki häntä matkivan miehen YouTubessa – ei ollut uskoa silmiään!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Moottoriturpana tunnettu Busta Rhymes aloitti uransa vuonna 1990 perustetussa Leaders of the New School -ryhmässä. Underground-piireissä arvostetun ryhmän hajottua hän siirtyi sooloartistiksi ja teki maailmanlaajuisen läpimurtonsa. Mies on tehnyt viime vuosina materiaalia muun muassa Chris Brownin, Lil Waynen ja Nicki Minajin kanssa.

Nyt Busta nähdään YouTube-videolla, jossa hän katsoo YouTube-videolta häntä matkivaa miestä, joka osalllistui Bustan nettikilpailuun. Valkoihoinen nuori mies oli pukenut päähänsä hassun hatun ja päättänyt kokeilla miten Bustan riimittely häneltä sujuisi. Hyvinhän se sujui, sillä artisti itse ei ollut uskoa silmiään miehen esityksen nähdessään. Räppäri katseli muitakin upeita videoita.

Busta Rhymes on näytellyt useissa elokuvissa sekä monissa televisiosarjoissa. Hänellä on myös peräti 11 Grammy-ehdokkuutta, joista viimeisin on kissavideollakin olevasta Chris Brownin Look At Me Now -kappaleen räppiosuudesta. Busta Rhymesilla on neljä lasta kahden eri naisen kanssa.

Uusimmat