Mies luuli saavansa suuseksiä – saikin jotain aivan muuta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Verkossa on videoita monilta pariskunnilta, jotka pitävät puolisonsa kustannuksella pilailemisella. Yleensä pilat liittyvät toisen säikäyttämiseen pahanpäiväisesti, minkä jälkeen koston kierre on loputon. Nyt eräs tyttöystävä kosti poikaystävänsä julman pilan kivuliaalla tavalla.

Poikaystävä oli aiemmin huijannut tyttöystäväänsä luulemaan, että hän tappoi vahingossa tämän rakkaan koiran. Tyttö oli ehkä antanut sellaisen vaikutuksen miehelle, että pila on jo unohdettu ja anteeksiannettu, mutta tämä ei pitänyt lainkaan paikkaansa. Tyttöystävä oli suunnitellut kostoa vieläpä miehensä syntymäpäiväksi.

Kun poikaystävä oli suihkussa, tyttöystävä alkoi hoputtamaan häntä. Tyttöystävällä oli vielä yksi syntymäpäiväyllätys miehelle. Hän laittoi miehen silmille siteen ja istutti miehen valkoiselle tuolille, jonka hän on päällystänyt vahaliuskoilla. Mies saattoi kuvitella saavansa suuseksiä lahjaksi, mutta hän saikin yllättävän ja todella kivuliaalta kuulostavan takapuolen vahauksen.