Pizzassa liian kovat reunat – mies haastoi Pizza Hutin oikeuteen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailmalta tulvii välillä uutisia mitä omituisimmista syytteistä, joita ihmisiä ja yrityksiä kohtaan nostetaan. Varsinkin Amerikassa yritysten täytyy olla todella tarkkoja sen suhteen, mitä he laittavat esimerkiksi tuotteidensa käyttöohjeisiin tai varoitusteksteihin, että ihmiset eivät ymmärrä niitä väärin.

Nyt mies nimeltä Everett Chatman oli todella tyytymätön Pizza Hutin tuotteeseen ja päätti viedä asian oikeuteen asti. Chatman oli sitä mieltä, että hänen tilaamansa krutongit olivat liian kovia, minkä vuoksi hän nosti syytteen Pizza Hutia vastaan. Miehellä oli todisteita väitteensä tueksi, sillä hänen hammasrivistönsä oli vaurioitunut krutonkeja rouskutellessa.

Metro-lehden mukaan Chatmanin asianajaja Mark Foster kommentoi Roane County News -uutisille, että he yrittivät aluksi saada korvausta ravintolan vakuutuksien kautta, mutta Pizza Hut ei ollut halunnut neuvotella. Sen vuoksi Chatman ja Foster tekivät päätöksen viedä asian oikeuteen asti ja hyvä niin, sillä asia ratkaistiin Chatmanin eduksi. Hän sai 2.400 dollaria korvauksia hammasvaurioiden ja oikeuskulujen kattamiseksi.

Uusimmat