Mies juksasi ihmisiä koskettelemaan kiveksiä – hyvästä syystä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eturauhassyövän tietoisuuden kasvattamiseksi tehdään paljon erilaisia tempauksia. Aiemmin kerroimme Los Angelesin kaduilla tehdystä kampanjasta, jossa kuumaksi hoitajaksi pukeutunut nainen tarjosi miehille ilmaisia kivestarkastuksia.

Kampanja tehtiin eturauhassyövälle omistetun Movemberin aikaan marraskuussa, mutta eturauhassyövälle pitäisi antaa huomiota myös muulloinkin. Nyt Jack Vale yrittää muistuttaa ihmisiä tarkastamaan ja tunnustelemaan säännöllisesti omia kiveksiään ja vaikkapa myös kumppanin omia.

Tarkastuksien tekeminen on tärkeää, että poikkeamat ja mahdolliset kasvaimet saadaan ajoissa huomattua. Vale juksasi kadulla ohikulkevia ihmisiä tunnustelemaan aidontuntuisia kiveksiä.

Jack Vale laittoi ihmisille siteen silmille ja antoi heidän tunnusteltavakseen erilaisia asioita. Ensin henkilöt tunnustelivat esineitä ja työkaluja, minkä jälkeen Vale laittoi ilmeisesti todella aidontuntuiset kivekset henkilön käteen. Ihmiset säikähtivät kiveksiä ja arvasivat nopeasti, mitä heidän käsissään on. Arvuuttelijoina olleet henkilöt saivat myös varmasti hieman osviittaa sivustaseuraajien naurusta.