Koiranpennulla ego kunnossa – ärhenteli imurille

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pieni ranskanbulldoggi Carlos oli hermostunut imurille, jonka siivouskohteena oli koiranpennun peti. Hännänheiluttaja seurasi vierestä, kuinka äänekäs siivousväline imaisi syövereihinsä kaikki sen jemmaamat herkut tyynyn alta.

Koiranomistaja on kuvannut huvittavan videon Carloksen touhuilusta. Pieni koiranpentu yritti murista ja haukkua pelottavalla tavalla imurille, onnistumatta hätistämään sitä pois pedistä. Sitten turhautunut koira tarttui pedin reunasta kiinni ja yritti hinata sen turvaan.

Carloksen pelastustoimet epäonnistuivat ja imuri onnistui putsaamaan pedin perusteellisesti. Videolla nähty tapaus on varmasti tuttu monelle koiranomistajalle. Joissain perheissä imurista on muodostunut koiran arkkivihollinen.