Akvaariokala paljastui hellyydenkipeäksi – rakastaa silittämistä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Monien muiden lemmikinomistajien tavoin Roland Giroux on tottunut rapsuttamaan ja silittämään lemmikkiään päivittäin. Erikoisen Girouxin tapauksesta tekee se, että hänen lemmikkinsä on akvaariokala. Papukaijakirjoahven on omistajan mukaan hellyydenkipeä.

Giroux on julkaissut Youtubessa videon, jossa hän silittää ja hieroo akvaariokalaansa. Kun Roland upotti kätensä akvaarioon, uiskenteli kala heti sen viereen ja alkoi kiehnätä sitä vasten. Kala maisteli miehen kättä suullaan ja pujotteli sitten sormien välistä leikkisästi.

Papukaijakirjoahven ei pyrkinyt pois miehen otteesta, vaan otti hieronnan ja silittelyt vastaan. Daily Mail -lehden mukaan kyseinen kala asustelee akvaariossa kahden muun kalan kanssa. Ainoastaan kirjoahven on osoittanut olevansa huomionkipeä.

Roland on kirjoittanut videonsa viitteeksi, että kala reagoi hänen ääneensä. Kala seuraa akvaarion ulkopuolelta kantautuvia ääniä ja välillä liikkuu niiden mukaisesti. Tällä hassulla akvaariokalalla on selvästi vahva persoona. Ja kuka sanoo, ettei lemmikkikaloja voisi silittää, jos ne nauttivat siitä yhtä paljon kuin tämä tapaus?