Teinityttö huijasi kidnappauksensa – pila riistäytyi käsistä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nuorella teinitytöllä oli käynyt aika pitkäksi, joten hän oli päättänyt jekuttaa hyväuskoista äitiään ajankuluksi. Lily Sharp aikoi huijata äitiään luulemaan, että hänet oli kidnapattu. Kauhistuttavalla pilallaan tyttö sai äitinsä panikoimaan ja soittamaan poliisille.

Sharp on julkaissut pilaansa liittyvät viestit kuvina Twitterissä. Niiden mukaan Lily oli lähettänyt äidilleen viestin, joissa hän esitti olevansa äidilleen tuohtunut siitä, ettei hän ollut kertonut heidän asuntoonsa pyrkivästä remonttimiehestä. Tyttö kertoi, että hän oli pelästynyt miestä, sillä luuli miehen olevan tunkeilija.

Äiti meni tyttärensä viesteistä paniikkiin ja yritti soittaa Lilylle. Perheenäiti lähetti tytölleen viestin, jossa luki, ettei hän ollut palkannut mitään remonttimiestä ja varoitti huijarista. Sitten äiti sai yllättäen viestin Victoriksi esittäytyneeltä ”remonttimieheltä”, joka kertoi kaapanneensa hänen tyttärensä. Mies vaati lunnaita teinitytön palauttamisesta.

Kidnappausvedätyksen uskonut äiti alkoi soitella naapurustoa läpi ja lopulta hän soitti myös poliiseille. Ennen kuin tytär ehti paljastaa julman pilansa, oli se jo myöhäistä. Teinityttö oli saanut kunnon sopan aikaiseksi. Perheenäidin vihaiset viestit kielivät siitä, että Lily oli ajatunut todelliseen pulaan pilailunsa takia.

Uusimmat