Mies rakensi lapsille pahvilinnan – kaupunki vaatii purkamista

Viihdeuutiset · Annika Kela

Utahissa asustelevan perheen isä oli päättänyt piristää pienten lastensa arkea rakentamalla heille suuren pahvisen linnakkeen kotipihalle. Pienokaiset olivat upeasta linnakkeesta riemuissaan ja heidän mielikuvituksensa pääsi valloilleen linnassa leikkiessä.

Perheen riemua ei kestänyt kauaa, sillä kaupungin viranomainen toimitti heille kirjallisen purkumääräyksen. Kaupungin mukaan pahvinen linnake luokiteltiin romuksi ja roinan säilyttäminen talon pihalla oli kiellettyä. Määräyksessä oli uhkavaatimus, jonka mukaan isä joutuisi maksamaan sakkoja, ellei hän purkaisi linnaketta määräajassa.

Kaupungin päätös on saanut naapuruston raivon partaalle. Linnakkeessa leikkivät nimittäin kaikki muutkin asuinalueen lapset. Kun mies julkaisi purkuvaatimuksen sosiaalisessa mediassa, nousi siitä kohu. Paikallinen uutistoimisto kertoi linnakkeen kohtalosta uutislähetyksessään. Perheenisä kertoi, että hän aikoi joka tapauksessa purkaa linnakkeen pois. Hän oli tuohtunut siitä, että lasten hetkellistä iloa varjosti kaupungin sydämetön suhtautuminen asiaan.

Uusimmat