Kurt Cobainin tytär paljastaa: ”En pidä Nirvanasta”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Legendaarinen 90-luvun grunge-yhtye Nirvana lopetti toimintansa vuonna 1994, kun yhtyeen 27-vuotias laulaja-kitaristi Kurt Cobain menehtyi. Rocktähdestä on nyt tehty kattava Kurt Cobain: Montage of Heck -dokumenttielokuva, joka tullaan esittämään Yhdysvalloissa HBO-kanavalla 4. toukokuuta.

Kurt Cobainin tytär on nykyään jo 22-vuotias nuori nainen. Frances Bean Cobain teki Rolling Stone -lehden haastattelussa paljastuksen, joka saattaa tulla shokkina koville Nirvana-faneille. Tähden taiteilijana työskentelevä tytär nimittäin kertoi, ettei hän erityisesti välitä Nirvanan musiikista.

– En oikeasti pidä Nirvanasta erityisen paljon. Pahoitteluni levy-yhtiön promoottoreille. Pidän enemmän Mercury Revistä, Oasiksesta ja Brian Jonestown Massacresta. Grunge ei edusta sitä, mistä olen kiinnostunut, Frances paljasti.

Frances kuitenkin hehkuttaa haastattelussa Territorial Pissings ja Dumb -kappaleita. Tähden mukaan hänestä ei kuitenkaan tuntunut teininä nololta olla kiinnostumatta kuuluisan isänsä musiikista, vaikka sen kuulemiselta ei voinut välttyä.

– Kurt on elämää suurempi. Meidän kulttuurillamme on pakkomielle kuolleisiin muusikoihin, Frances toteaa.