Nainen huomasi Googlen kuvausauton – paljasti rintansa kameralle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muutama vuosi sitten lanseerattu Google Street View on tarjonnut käyttäjilleen vuosin varrella paljon nähtävää Googlen kuvausautojen tallennettua erikoisia tilanteita palvelun kuviin. Nyt palveluun on jälleen päätynyt paljasta pintaa.

Kun Google Mapsin auto alkoi kartoittamaan naapurustoa Australian Port Piriessä, päätti paikallinen Karen Davis tehdä jotain yliviivatakseen yhden kohdan omalta bucket listiltään. Auton sattuessa hänen kotinsa kohdalle nainen oli odottamassa tien reunalla isokokoiset rintansa paljaana.

Naisen tempaus onnistui, ja hänen rintansa näkyivät karttapalvelussa hetken aikaa sensuroimattomina. Kaiken lisäksi Google epäonnistui ensimmäisessä sensuuriyrityksessään, sumentaen naisen sijaan hänen vierellään olevan kohdan.

– Käytän paljon Google Mapsia ja halusin tulla nähdyksi siinä. Ajattelin tämän olevan oikea tapa tehdä se. Pääsin poistamaan yhden kohdan bucket listiltäni, 38-vuotias nainen kertoo paikalliselle Port Pirie Recorder -lehdelle.

Uusimmat