Nainen ajoi kolarin – syyttää kahviriippuvaista papukaijaa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Epäonninen lemmikinomistaja oli ajanut kolarin Uniontownissa, Pennsylvaniassa. Naiskuljettaja kertoi viranomaisille, että syynä kolariin oli hänen kahviriippuvainen papukaijansa, joka oli yrittänyt varastaa juomatelineestä omistajansa kahvin.

Naisen keskittyminen oli tilanteesta johtuen herpaantunut hetkeksi ja sen seurauksena hän oli törmännyt suojakaiteeseen. Metro-lehden mukaan nainen mursi kätensä rytäkässä, mutta muuten osapuolet selvisivät ehjin nahoin. Tapausta selvittäneet viranomaiset suhtautuivat naisen tarinaan aluksi skeptisesti.

Uskomaton tarina meni kuitenkin lopulta läpi ja viranomaiset hyväksyivät sen selitykseksi onnettomuudelle. Naisen autosta nimittäin löytyi linnulle tarkoitettuja siemeniä ja kolaripaikalta oli löytynyt papukaijan höyheniä. Toivottavasti nainen on ryhtynyt vieroittamaan papukaijaansa kahvista, jotta tulevaisuudessa ei syntyisi vastaavanlaisia vaaratilanteita.