Ireland Baldwin riisui housunsa – kuvat päätyivät Instagramiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alec Baldwinin ja Kim Basingerin tytär Ireland Baldwin on selkeästi perinyt äitinsä ulkonäkögeenin. Näyttelijöiden lapsesta on nimittäin varttunut mallimaailmassa nousujohdanteista uraa tekevä nuori nainen, joka on ollut viime aikoina runsaasti esillä mediassa.

Kuva, jonka Beatrix Kiddo (@irelandbbaldwin) julkaisi

Nyt Ireland Baldwin on noussut otsikoihin jaettuaan rohkeita otoksia sosiaalisessa mediassa. Julkkispariskunnan tytär lisäsi Instagram-tililleen sarjan valokuvaaja Tyler Kandelin ottamia mustavalkokuvia, joissa hän poseeraa alusvaatteisillaan sekä ylä- ja alaosattomissa.

Ireland Baldwin aloitti mallinuransa virallisesti vuonna 2013 kirjoitettuaan sopimuksen IMG Models -yhtiön kanssa. Sittemmin hänet on nähty muun muassa W Magazine, Vanity Fair ja Elle -lehtien sivuilla. Ireland on myös kokeillut näyttelemistä Legendat kehässä -elokuvassa.