Koiralle unelmien synttärilahja – 800 tennispalloa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikkieläimet ovat niiden omistajille kuin perheenjäseniä, jotka saavat yleensä osakseen vielä enemmän hemmottelua kuin itse ihmiset. Lemmikkien syntymäpäivät huomioidaan monesti samalla tavoin kuin lapsien ja koirille saatetaan tehdä esimerkiksi kakku erilaisista koiranherkuista.

YouTubeen on ladattu ihana video Joey Jax -nimisestä koirasta, jolla on kaksivuotissyntymäpäivä. Joeyn omistaja ei ole jättänyt koiran syntymäpäivää huomiotta vaan on hommannut koiralle valtavan yllätyksen lukuisten tennispallojen muodossa.

Nainen on levittänyt olohuoneen lattialle koiran yllätykseksi 800 tennispalloa. Nainen käy päästämässä koiran pallojen kimppuun ja se on aivan hämillään ison pallokasan luona. Joey astelee pallojen päällä ja yrittää saada suuhunsa mahtumaan niin paljon palloja yhtä aikaa kuin mahdollista.