Naisen pihatyöt keskeytyivät – pesukarhu ilmestyi paikalle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pesukarhut ovat tunnettuja näpistelystään. Niiden turkin värityskin jo näyttää siltä, että niillä olisi varasteluretkiä varten jo naamarikin valmiiksi päässään. Olemme nähneet monia tapauksia, joissa pesukarhut ovat esimerkiksi vieneet talojen pihalta lemmikkien ruokakipoista ruoat.

Arkistoista vastaan tuli hauska tapaus, jossa pesukarhu oli tullut keskeyttämään naisen pihatyöhetken. Nainen kertoo YouTubeen lataamallaan videolla, että hän oli ulkona siistimässä pihaansa, kun yllättäin pesukarhu tuli pihaan ja alkoi kiinnostumaan naisen vesiletkusta.

Pesukarhu leikki veden kanssa ja seurasi vesijanaa aina sinne, minne nainen letkulla osoitti. Pesukarhu leikki veden kanssa, taputteli sitä ja pesi veden alla käsiään. Nainen ei ole nähnyt pesukarhua enää tapahtuneen jälkeen.

Uusimmat