Furious 7 rikkoo nopeusennätyksiä – myös lippuluukulla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita täynnä oleva Furious 7 sai ensi-iltansa 1. huhtikuuta. The Fast and The Furious -toimintaelokuvasarjan tuore osa on ollut runsaasti otsikoissa jo pitkän aikaa muun muassa pääosanäyttelijä Paul Walkerin traagisen kuoleman vuoksi.

Furious 7 on osoittautunut elokuvasarjan nimen mukaiseksi myös lippuluukulla. Elokuva on nimittäin tuottanut yhteensä miljardi dollaria nopeampaa, kuin mikään aikaisempi elokuva. Rajapyykki rikkoontui 17 vuorokautta elokuvan maailmanensi-illan jälkeen.

Aikaisempaa ennätystä ovat pidelleet The Avengers, Avatar ja Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2. Kyseiset elokuvat tavoittivat miljardin dollarin lipputulot 19 vuorokaudessa. Variety-sivuston mukaan The Fast and The Furious -sarjan kaikki osat ovat tuottaneet tähän mennessä maailmanlaajuisesti 3,392 miljardia dollaria.