John Travolta: ”Skientologiaa kritisoidaan koska se toimii”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Skientologia on herättänyt jälleen runsaasti keskustelua mediassa. HBO-kanava esitti taannoin Yhdysvalloissa liikettä kritisoivan Going Clear: Scientology and the Prison of Belief -dokumenttielokuvan. Elokuva perustuu kirjailija Lawrence Wrightin paljastusteokseen.

Nyt maailman kuuluisimpiin skientologeihin Tom Cruisen ohella lukeutuva John Travolta on avautunut aiheesta Good Morning America -ohjelmassa. Miehen mukaan kirkon vastaanottama kritiikki ei johdu esimerkiksi sen harrastamista väitetyistä ihmisoikeusrikkomuksista, vaan ihmisten tietämättömyydestä.

– Kirkkomme on väärinymmärretty, John Travolta vastasi kysyttäessä miksi skientologia herättää keskustelua.

– Erittäin hyvin toimivista asioista tulee joskus julkisuudessa maalitauluja. Olen ollut mukana 40 vuotta ja rakastanut joka minuuttia, näyttelijä jatkaa.

Going Clear -dokumenttielokuvassa paljastetaan muun muassa kirkolla olevan yksityiskohtaista tietoa jokaisen jäsenensä yksityiselämästä. Näitä tietoja kirkko voi käyttää hyväkseen, mikäli joku sen jäsenistä haluaa tuoda liikkeen salaisia tietoja julkisuuteen tai erota uskonnosta.

PÄIVITYS: Lawrence Wright ei ole entinen skientologi, kuten artikkelissa alunperin kerrottiin.