Mikä kalastaja! Poika sai leluongella oikean kalansaaliin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Veden äärellä leikkinyt pikkupoika huomasi, että leluonkeen oli tarttunut saalis. Perheenisä säntäsi paikalle kuvaamaan poikansa pyydystämän kalan videolle. Koska pojalla oli ollut käytössä pieni leluonki, osoittautui saaliin kelaaminen haasteelliseksi.

Pojalla kesti tovi saada kala rantaan. Netissä julkaistu kalastusvideo osoittaa, että kyseessä ei ollut mikään pieni sintti, vaan kelpo saalis. Pienen kalastajan otteiden perusteella tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän oli saanut kalaa lelullaan.

Poika asetteli kalan nurmelle ja alkoi irroittaa koukkua. Nuorukaisen kalastustaidot ovat vertaansa vailla, sillä hän onnistui pyydystämään saaliin huteran näköisellä lelullaan. Ehkäpä pojan olisi jo aika siirtyä oikeisiin kalastusvälineisiin.

Uusimmat