Ruotsalaispoliiseista sankareita New Yorkissa: ”Jenkkipoliisien pitäisi ottaa mallia!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa kansalaiset pelkäävät nykyisin monin paikoin poliiseja jopa enemmän kuin rikollisia, koska viranomaiset tappavat vuosittain satoja ihmisiä, joista osa on aseettomia. Viranomaisten törkeät ylilyönnit kohdistuvat yleensä mustaihoisiin tai muihin vähemmistöihin. Eilen New Yorkissa tapahtui välikohtaus, joka on saanut odottamattomat mittasuhteet.

Neljä ruotsalaista poliisia, Samuel Kvarzell, Markus Asberg, Eric Jansberger ja Erik Naslund, olivat nimittäin lomailemassa New Yorkissa, kun he osuivat sattumalta metrojunaan, jossa kaksi mustaihoista koditonta miestä tappeli.

Ruotsalaispoliisit keskeyttivät tappelun ja ottivat miehet hallintaansa odottamaan paikallisten poliisien saapumista. Tosin sillä erotuksella, että amerikkalaiskollegat olisivat olleet saman tien aseet tanassa ja ampuneet miehiä sähköaseilla, mutta ruotsalaispoliisit toimivat toisin.

Tapaus päätyi silminnäkijän videolle, joka leviää parhaillaan verkossa aiheuttaen laajaa ihmetystä aivan toisenlaisiin otteisiin tottuneiden amerikkalaisten keskuudessa.

Positiivista ihmetystä on aiheuttanut erityisesti se, että eräs poliiseista tiedustelee kiinnipitämältään mieheltä tämän vointia ja toinen poliisi tiedustelee toiselta mieheltä onko tämä loukkaantunut. Parhaillaan sosiaalisissa medioissa todetaan, että Yhdysvaltojen poliisin tulisi ottaa mallia ruotsalaisilta.

New York Post -lehden mukaan New Yorkin poliisipäällikkö on esittänyt kutsun nelikolle, jotta kaupunki voisi palkita poliisit heidän tekemästään hyvästä työstä metrossa. Paikallisessa lehdistössä nelikkoa on kuvailtu ”poikabändiksi” heidän komean ulkonäkönsä johdosta.

Katso koko video tästä: