Amy Winehouse -dokumentti valmis – isä raivostui tuloksesta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Laulajatar Amy Winehousen elämästä kertova dokumenttielokuva on yksi kesän odotetuimmista dokumenteista. Elokuva esitellään yleisölle ensimmäistä kertaa Cannesin filmifestivaaleilla, ja ohjaaja Asif Kapadian teokselle povataan menestystä.

Dokumentti on tehty yhteistyössä Amyn perheen kanssa ja he ovat nähneet valmistuneen dokumentin ennen muita. Elokuva on saanut yllättävää kritiikkiä Amyn isältä Mitch Winehouselta. Miehen mielestä elokuva on harhaanjohtava ja valheellinen.

The Sun -lehden mukaan dokumentti esitti perheenjäsenet huonossa valossa ja elokuvassa esitettiin paljon paikkansa pitämättömiä asioita totuuksina. Mitch oli raivoissaan etenkin siitä, että hän luuli dokumentin kunnioittavan Amyn muistoa ja juhlistavan hänen elämäänsä, mutta totuus olikin toinen. Perheen mukaan dokumenttielokuva keskittyi liian paljon Amyn elämän traagisiin puoliin ja antoi virheellisen kuvan laulajattaresta.

Uusimmat