Teinivaimon pornovideota kaupitellaan eniten tarjoavalle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Teinivaimona tunnettu Courtney Stodden on lähestynyt aikuisviihdeteollisuudessa työskenteleviä johtohahmoja kaupatakseen omaa pornovideotaan. Neitokaisesta kuvatussa videossa tähtönen esiintyy yksin. Vivid Entertainmentin johtaja Steven Hirsch on vahvistanut nähneensä kyseisen videon.

Courtney aikoo myydä videon eniten tarjoavalle taholle. TMZ-viihdesivuston mukaan Hirsch oli pornovideosta kiinnostunut ja hän kertoi materiaalin olevan ainutlaatuista. Mies ei ole kuitenkaan vielä kertonut aikooko hän ostaa videon Vivid Entertainmentin levitettäväksi.

Stoddenin 54-vuotias aviomies Doug Hutchison on selvästikin antanut siunauksensa villin teinivaimonsa uravalinnalle aikuisviihteen parissa. Koska Courtneyn videosta on kohistu aikusviihdeteollisuudessa ja kiinnostusta materiaalin ostamiseksi näyttäisi olevan, on todennäköistä, että neitokainen onnistuu tekemään sillä myös sievoisen summan rahaa.