Käärmeet iskivät samaan saaliiseen – menivät solmuun

Viihdeuutiset · Annika Kela

Käärmeistään huolestunut lemmikinomistaja oli hälyttänyt matelijoiden asiantuntijat kotiinsa Adelaidessa, Australiassa. Omistaja oli nimittäin huomannut, että käärmeet olivat solmussa keskenään ja söivät samaa rottaa.

Asiantuntijat alkoivat selvittää käärmeiden muodostamaa solmua. Toinen heistä dokumentoi tilannetta videolle. Tilanne oli saanut alkunsa siitä, että omistaja oli antanut lemmikkikäärmeilleen ruokaa ja jättänyt ne vaeltelemaan rauhassa. Kun omistaja palasi käärmeidensä luo, huomasi hän, että ne olivat menneet solmuun.

Videolla Snake Catchers -käärme-expertit kertoivat, että näin voin käydä, jos ei ruoki käärmeitä erikseen. Vaarallinen tilanne onneksi havaittiin ajoissa ja asiantuntijat pääsivät väliin, ennen kuin mitään pahempaa pääsi käymään.

Kumpikaan käärmeistä ei ollut halukas luovuttamaan suussaan olevaa ruokaa helpolla. Onneksi mies onnistui selvittämään solmun ja irroittamaan toisen käärmeistä. Omistajan huolimaton virhe oli aiheuttanut käärmeille vaaratilanteen.