Kanye West Cherille: ”Kiitos autotunesta!”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Auto-tune mahdollistaa sävelkorkeuden epätarkkuuksien korjaamisen lauluissa. Monet artistit käyttävät sitä kuitenkin myös instrumentin tavoin tai antaakseen laululleen hieman robottimaisen tehosteen. Auto-tunen käyttö jakaa runsaasti musiikin kuuntelijoiden ja muusikoiden mielipiteitä.

Yksi ensimmäisistä auto-tunea tehosteena musiikissaan käyttäneistä artisteista on pitkän linjan poptähti Cher. Laulajan vuodelta 1998 peräisin olevassa Believe-hitissä hänen lauluaan oli mukattu erittäin vahvasti auto-tunen avulla. Nyt poptähti on saanut asiasta kiitosta Kanye Westiltä.

Kanye West ja Kim Kardashian tapasivat Cherin taannoin Met-gaalassa. Cher paljasti myöhemmin Twitterissä, että Kanye West oli kiittänyt häntä henkilökohtaisesti auto-tunesta. Cherin lailla Kanye on tullut tunnetuksi runsaasta auto-tunen käytöstä musiikissaan, erityisesti vuonna 2008 julkaistulla 808s and Heartbreak -levyllään.