Tältä TV-kokkien annokset näyttävät tavisten tekemänä

Ruoka · Annukka Heikkilä

Erilaisia kokkiohjelmia tulee tällä hetkellä televisiosta pilvin pimein. Katsojia opettavia ruoanlaitto-ohjelmia tarjotaan kanavilta jatkuvasti ja ihmisiä kehotetaan tekemään itse ruokaa alusta asti.

Eräs YouTube-käyttäjä kyllästyi ohjelmien tavanomaisuuteen, hieman muunsi tunnetun naiskokin ruokaohjelmaa ja sai reseptin näyttämään yllättävän helpolta ja mielenkiintoiselta. Yes it’s funny -kanava on julkaissut YouTube-tilillään videon, jossa on tunnetun televisiokokin Nigella Lawsonin ohjelmasta otettu resepti.

Nigella tekee italialaisen pastaruoan ja kertoo samalla sen valmistusvaiheista. Ohjelman väliin on leikattu aivan muuta kuvamateriaalia, minkä vuoksi lopputuotos on luultavasti hyvin erilainen kuin mitä se oikeasti olisi Nigellan tekemänä.

Nigellan ohjeistus ja lautaselle vähiten ilmestyvä annos ovat todella huvittava yhdistelmä. Nigellan annos on mitä luultavimmin kaunis ja herkkä kun taas videolla nähty lopputulos on melkoisen ronski tulkinta naisen ohjeistuksesta.