Mies kokeili The Rockin ruokavaliota – epäonnistui surkeasti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

The Rock -nimellä tunnettu Dwayne Johnson julkaisi vähän aikaa sitten oman ruokavalionsa Muscle & Fitness -lehdessä. Complex on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa yksi heidän toimittajistaan yrittää haastettuna noudattaa Johnsonin mielipuolista ruokavaliota, joka sisältää seitsemän isoa lämmintä ateriaa päivittäin.

Dieettiä kokeileva mies ei ole ammattiurheilija eikä isokokoinen, minkä vuoksi hänellä on suuria vaikeuksia suoriutua kaikista aterioista. Hänen strategianaan on liikkua mahdollisimman paljon päivän aikana, että saisi kulutettua vatsalaukussa olevaa ruokaa uuden aterian tieltä pois.

Neljännen aterian kohdalla mies ei pysty enää pitämään sisällään kaikkea syömäänsä ruokaa ja juoksee vessaan oksentamaan. Viidennen aterian hän saa alas kuntosalilla treeninsä yhteydessä. Kuudes ateria heitetään suoraan roskakoriin, koska se sisältää jälleen miehen vihaamaa kalaa.

Seitsemännen aterian mies syö samalla kun kertoo, miten paljon hän arvostaa The Rockia. The Rock syö parin tunnin välein uskomattomia määriä ruokaa ja treenaa pitkin päivää. Juontaja epäonnistui haasteessa, mutta yllyttää muita hurjapäitä kokeilemaan onnistuisivatko he paremmin.

Uusimmat