Kuuro koiravanhus nautti täysillä rock-konsertista

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vaikka kuurot eivät voikaan kuulla, he pystyvät tuntemaan musiikin rytmin. Eräs kuuro koiravanhus yllättyi kuullessaan rock-musiikkia ja innostui siitä silminnähden. Koiran reaktio musiikkiin on todella hellyttävä ja sitä on ihana katsella.

Beril-niminen tyttö oli ulkoiluttamassa Boy-nimistä länsi-ylämaanterrieriään kaupungilla. He olivat kulkemassa ohi toriaukion, josta kuului musiikkia. Koira oli alkanut vetämään omistajaansa innoissaan kohti musiikin lähdettä.

Boy tunsi musiikin rytmin ja oli alkanut kiskomaan Beriliä lähemmäs ulkona soittavaa bändiä. Boy hyppi hauskasti musiikin tahtiin ja näytti nauttivan musiikista suuresti. Boy hyppelehti aivan konserttilavan etureunaan ja sai omistajansakin tanssimaan kanssaan.

Uusimmat