Tätä on tulevaisuus? Spot-robotti laukkaa kuin oikea koira

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nykyään Googlen omistama Boston Dymanics -yhtiö nousee aika ajoin otsikoihin robotiikan saralla. Olemme aikaisemmin uutisoineet esimerkiksi yhtiön kissamaisesta Wildcatista ja ihmisen kaltaisesta Atlas-robotista.

Boston Dynamicsin tuoreinta Legged Squad Support System -robottia kutsutaan tuttavallisemmin lempinimellä Spot, ja se edustaa yhtiön viimeisintä mallia nelijalkaisista koneista. Noin 70 kiloa painava koiramainen robotti kulkee sujuvasti maastossa kuin maastossa.

Spot onnistuu myös tasapainottelemaan neljällä jalallaan erittäin hyvin, mitä demonstroidaan videolla potkimalla viatonta robottiparkaa kylkeen.

Daily Mail -lehden mukaan Spotin käyttötarkoitus tulee todennäköisesti löytymään sotateollisuuden piiristä. Yhdysvaltain merijalkaväki on testannut Spotin isoveljeksi kutsuttua Cujo-robottia. Kyseessä on eräänlainen raskaan sarjan versio koirarobotista, ja se pystyy kantamaan mukanaan lähes 200 kilogramman edestä aseita ja varusteita.